Aino-Maija Nikula katsoo taiteessaan kohti sisäistä

Työhuoneen lämmin keltainen sävy houkuttelee käymään peremmälle. Aino-Maija Nikula, kuvataiteilija, kuvataidepsykoterapeutti ja psykoanalyyttinen yksilöpsykoterapeutti, toivottaa tervetulleeksi. Esineet ja huonekalut – koko sisustus kertovat luovasta työstä, luovasta ihmisestä.

Nikulan ensimmäinen grafiikkanäyttely oli loppuvuodesta 2022 galleriaravintola Henriksissä Tampereella. Uuden näyttelyn avajaiset olivat 3.2. Galleria 33 Oulussa. Näyttely on esillä koko helmikuun.

Nikulan grafiikkaa Galleria 33:n ikkunassa. Vasemmalla Ahtojää ja edessä sen painolaatta, oikealla Mayan huntu.

– Minun ei enää tarvitse rajoittaa itseäni. Se mikä minussa on, saa olla ja kasvaa. Olen taiteilijana tullut ulos kaapista, Nikula kuvaa tunnelmiaan.

Tampereen näyttelyn ajankohta oli monen tekijän summa. Taiteilijaystävän kautta avautui mahdollisuus näyttelylle.

– Aika oli tälle nyt kypsä. Sain kutsun. Tampereelle ensin, koska omat koirat purevat kipeämmin, hän heläyttää.

Silmissä on naurua, mutta on selvää, että paineet omalla kotipaikkakunnalla ovat suuret.

– Taiteilijaystävien rohkaisu auttoi näkemään omia mahdollisuuksia, Nikula sanoo lämpöä äänessään.

Piirtäminen tekee ääriviivan ja rajan

Nikulalle grafiikka on mieluisin työtapa. Hänen edesmennyt ystävänsä kuvaili grafiikkaa vanhojen mestareiden tekniikkana – se vaatii ja kasvattaa kärsivällisyyttä. Kaikki lähtee piirtämisestä, mutta samalla grafiikan tekemisessä on oltava valmis siihenkin, ettei kaikki mene aina suunnitelmien mukaan.

– Piirtäminen tekee ääriviivan ja rajan. Yllätyksellisyys kysyy mielen joustoa, haastaa kykyä hyväksyä uudelleen työstämisen mahdollisuuden, Nikula kuvaa.

Hän ottaa esimerkiksi teoksensa Äitimaa. Siinä tekemisessä tullut virhe tai jälki on otettu osaksi työtä. Lopputulos ei aina ole taiteilijan alkuperäisen ajatuksen kaltainen, mutta se voi kaikessa inhimillisyydessään olla vielä syvempää.

– Samalla tavoin kuin psyykkinen kipu tai arpi, epätäydellisyys on osa ihmisyyttä, hän kuvailee.

Leijapojan kautta Nikula käsitteli suurta henkilökohtaista menetystä.

Nikula kertoo, miten hän vaikuttui grafiikasta. Hän näki nuorena sairaanhoitajana kahvihuoneen seinällä kuvan, jossa olivat ruokapöydän ympärillä mies ja koira ruokailuvälineet edessään. Kuva ei ollut kovin kaunis, mutta pienen taulun arvo oli sen välittämässä ajatuksessa: Kaikki ovat samanarvoisia, yhtä arvokkaita ja tärkeitä.

Kuvan tekijästä Nikula ei ole varma, mutta ajatuksissaan hän liittää teoksen ihailemaansa taiteilijaan, Outi Heiskaseen. Heiskasen haastattelusta hän löysi ajatuksen, että kaikki kuvataide perustuu piirtämisen taitoon. Tästä perustasta voi lähteä hajottamaan ilmaisua, leikkimään taidollaan.

Kuvittamista ja kuvilla kerrontaa

Nikula kertoo piirtäneensä lapsesta lähtien.

– Piirtäminen oli minulle keino käsitellä kaikenlaisia pienen tytön sisäiseen maailmaan kuuluvia asioita, joita ei voinut muiden kanssa jakaa.

Välineinä oli pakkausmateriaalina käytettävä makulatuuripaperi ja kynät. Löytyipä pienen taiteilijan teoksia myös keittokirjojen ja perheraamatun sivuilta.

– Ei siitä kukaan suuttunut, kunhan en seiniin piirtänyt, Nikula naurahtaa.

Haavettaan satukirjakuvittajana Nikula pääsi toteuttamaan lastensa kanssa. Hän kertoo saduttaneensa eli piirtäneensä satuja samalla kun niitä kertoi. Saduttaminen on peräisin lapsuudesta, ajalta, jolloin mummo kertoi piirtäen satua tytöstä, joka keräsi tähtiä koriin. Nämä muistot kulkevat tärkeinä mukana.

Nikula piirsi kuvia myös yhdessä lasten kanssa niin, että toinen jatkaa piirtämistä siitä, mihin toisen piirustus jää. Näissä tilanteissa oli yhteistä mukavaa tekemistä, jaettua iloa ja luovuutta.

Yhteys luovuuteen taiteilijana ja psykoterapeuttina

Nikula on kuvataidepsykoterapeutti ja taiteilija. Häneltä kysytään usein, miten nämä kaksi asiaa voi yhdistää toisiinsa. Taiteilija ei näe tässä ristiriitaa. Taiteilijuuteen ja psykoterapeuttina oloon liittyy paljon samanlaista: tekijän täytyy olla hyvin kosketuksissa omaan luovaan puoleensa, että voi nähdä mahdollisuuksia siellä, missä ne eivät ole vielä konkretisoituneet.

– Psykoterapiassa se tarkoittaa sitä, että näkee kasvun mahdollisuudet, vaikka ihmisellä ei vielä ole niihin kosketusta, Nikula toteaa.

Ponnistus kuvaa uskallusta kasvuun, nousta omille siivilleen.

Nikula kertoo tekevänsä kuvia terapiassa kävijöiden töistä, ikään kuin vastauksena niihin. Ne ovat psykoterapeutin oman mielen apuna, kun hän ajattelee terapiassa käyvää ihmistä. Kuvan tekeminen on virittäytymistä terapiassa kävijän tunteisiin ja samalla työvälineen, itsen, virittämistä. Välineinä ovat usein tussit, vanhan ajan mustekynät, hiili ja lyijykynä.

Vaikka grafiikka on Nikulalle mieluisin tapa tehdä taidetta, myös muut tavat ja materiaalit ovat hänelle tuttuja. Taiteilijan laukussa ovat aina puuvärit, kynät ja lehtiö. Monet aiheet ovatkin syntyneet odottaessa jotain, esimerkiksi junamatkalla.

On tärkeää, että kuvalla on tarina. Nikulan teokset kumpuavat hänen ajatuksistaan, unista, terapiassa kävijöiden tarinoista – kaikesta siitä, millä tavalla taiteilija ja psykoterapeutti elää, miten hän on. Parasta on, kun katsojana voi luoda tauluista omat merkitykselliset tarinansa.

Kuvien kohti katsovat naiset tai silmät haastavat näkemään.

– Muistan myös toisen merkityksellisen taulun. Se oli analyytikon seinällä oleva grafiikka tytöstä, joka katsoo piirongin päällä olevasta peilistä itseään ja sieltä kurkistaa takaisin hirvi. Taulun nimi on koskettava: Kuka minä olen?

Sama kysymys toistuu psykoterapiassa ja läpi elämän. Ja sen voi aavistaa pohjavireenä kaikessa taiteellisessa ilmaisussa.

Aino-Maija Nikula
Oululainen kuvataiteilija ja kuvataidepsykoterapeutti
Opiskellut öljyvärimaalausta 2005–2006 Oulu-opistossa ja Limingan taidekoulussa
Kuvataiteen perusopinnot Lapin yliopistossa 2006–2007
Opiskellut grafiikkaa vuodesta 2007 lähtien Oulu-opistossa ja Limingan taidekoulussa
Kuvittanut Piia Rantakokon runoteoksen Kolme kuukautta aamuun

Näyttelyt: 11-12/2022 galleriaravintola Henriks, Tampere ja 3.2.–28.2.2023 Galleria 33, Oulu

LISÄÄ JUTTUJA: