Jääräpää jättää hymyn huulille
Pohjoisessa asuu jääräpäistä väkeä. Talven pimeys ja kylmyys piilottaa värit ja muodot. Viima puhaltaa uudet ajatukset pois. Kangistunutta mieltä voi onneksi käydä tuulettamassa teatterissa. Oulun kaupunginteatteri on tuonut suurelle näyttämölle lapin kaamoksen ja valkeaa lunta. Synkkyyteen ei kuitenkaan tarvitse vaipua. Jukka Heinänen on sovittanut näytelmäksi Mikko-Pekka Heikkisen romaanin Jääräpää. Moniulotteinen kertomus on hyväntuulinen ja hauska. Ensi-ilta oli 4. marraskuuta.
Jääräpää on rakkaustarina, jossa Helsingin ”latteliberaali” kohtaa pohjoisen ”tunturiänkyrän”. Lähtökohta on veikeä. Iida-Maria Heinonen saapuu Helsingistä pohjoiseen näyttelemään helsinkiläistä Katjaa. Tapahtumapaikkana ovat Muonio ja Enontekiö, mutta kirjailija Heikkisen mukaan ”oululaiset ovat ehdottomasti jääräpäitä”. Epäluuloinen pohjoisen junttura saattaisi ajatella, että meihin suhtaudutaan ymmärtävän hyväntahtoisesti – vähän niin kuin siihen jälkeenjääneeseen veljenpoikaan.
Tarinassa Katja Karhuvuoma on muuttanut avioliiton kautta Muonioon uudeksi kunnanjohtajaksi. Aviomies Asla Karhuvuoma (Tomi Enbuska) tuunaa Ganada Goose -vaatteita Lapin koristuksin turisteille myytäväksi. Aslan intohimona ovat romanttiset komediat. Ehdoton suosikki on Notting Hill, jossa Hugh Grantin esittämä mies osaa puhua ja pussata, vaikka vastaparina on Julia Robertsin esittämä filmitähti. Pian Katjalle selviää, että Lapissa on synkkä perinne, jossa mies ratkoo perheriitoja nyrkein. Ilmassa on moninaisia jännitteitä yli sukupolvien.
Jääräpää on sekä paikka että mielentila. Katjan tavoite on yhdistää Muonion ja Enontekiön kunnat, ja rakentaa alamäkilatu molempien kuntien alueille. Hanke herättää suurta vastustusta. Ankarin vastustaja on Aslan isä, Katjan appiukko Piera Karhuvuoma (Hannu Pelkonen). Tähän kun lisätään naisten vastarintaliike, etelän terapeutti, petoviha ja muita pieniä sivujuonteita, on tarina niin täynnä sisältöä, että näytelmän seuraaminen voi olla haastavaa.
Yksinkertainen lavastus on toimiva. Valkoinen maa, revontulet ja valaistus luovat kaamoksen ja pakkasen tunnelmaa. Tämä tuntuu katsomossa asti pieninä vilunväreinä. Puvuiksi on valittu lähinnä toppa-asuja ja karvalakkeja. Mitään ylimääräistä ei ole. Kylä on toteutettu hauskasti pienillä taloilla, ja esimerkiksi moottorikelkat tunnistetaan äänistä. Välillä vaadittaisiin hyvää visuaalista mielikuvitusta, sillä en olisi ymmärtänyt kaikkea alkuteosta lukematta.
Hauskat ja reippaat keskustelut ja kiukuttelut ovat viihdyttävää seurattavaa. Lapin ukot ovat todella isäntiä. Jääräpäässä näytellään kunnolla yli, mikä sopii näytelmän henkeen. Erityisen hykerryttävä ja uskottava on Aki Pelkonen Nils Palkisen roolissa. Samaa selittämätöntä läsnäoloa olisin kaivannut laajaemmin. Teksti on rikasta ja sitä lausutaan murteella ja antaumuksella, mutta välillä kaikesta ei tahdo saada selvää. Ehkä sanoja oli liikaa.
Jääräpää on paikoin sekava. Yksinkertainen pohjoisen mies olisi kaivannut heti alkuun selkeän hahmojen esittelyn. Rönsyjä on liikaa ja kerronta poukkoilee. Luin kirjan etukäteen, mikä helpotti huomattavasti seuraamista. Keskustelin myöhemmin ystävieni kanssa näytelmästä. Ne jotka eivät olleet lukeneet kirjaa, olivat ymmärtäneet osan kohtauksista toisin, ja joitakin kohtia sisällöstä ei ollut ymmärretty lainkaan. Taiteen ja viihteen voi kokea monella tavalla oikein, mutta tässä tapauksessa se ei ole välttämättä hyvä asia.
Jääräpäätä ei kannata lähteä katsomaan kulmat kurtussa ja kritiikki mielessä. Hauska näytelmä sisältää kipeitäkin aiheita, mutta pääosassa ovat etelän ja pohjoisen kulttuurierot, ja ennen kaikkea lapinmiehen jääräpäisyys muutosten edessä. Appiukko Pieran motto on ”Mie vastustan”. – ja Piera vastustaa kaikkea mitä miniä, etelän ”riuku”, edustaa.
Jääräpään ensi-illan aikoihin oli hauska seurata, miten Tampereen ratikkahanketta vastustettiin muun muassa itsemurhariskin lisääntymisellä. Todellisuus on absurdimpaa kuin fiktio. Aihe on aina ajankohtainen – jopa Etelä-Suomessa.
Jääräpäästä jää hyvä mieli. Harmiton näytelmä sopii useallakin tavalla pohjoisen hyiseen kaamokseen. Lopussa on rakkautta ja lopulta valoakin.
Jääräpää Oulun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä
Ohjaus ja dramatisointi, Jukka Heinänen Mikko-Pekka Hekkisen alkuteoksesta
LISÄÄ JUTTUJA:
