Svart Records – Rakkaudesta laadukkaaseen vinyyliin

Turkulainen vinyylilevyihin erikoistunut Svart Records puskee ulos julkaisuja sadan kappaleen vuositahtia. Laatu ei kärsi määrän kustannuksella, sillä korkealaatuisista vinyyleistään Svart haluaa tulla tunnetuksi. Jarkko Pietarinen kertoo, miten pientä levy-yhtiötä pyöritetään.

Kun joitakin vuosia sitten astuin ensi kertaa sisään Svart Recordsin tiloihin, ne olivat vaatimattomat ja avarat. Nyt joudun huhuilemaan Jarkko Pietarista, jonka työpiste sijaitsee vinyylilevylaatikoista muodostuvan muurin takana.

– Joo, alunperin meillä oli tää tila, sitten me vuokrattiin lisää tilaa tästä, Pietarinen esittelee moninkertaistunutta pinta-alaa.

Kaikki alkoi muutamasta vinyylistä. Vuosi oli 2009.

– Mulla oli ensin ajatuksena perustaa studion ja levy-yhtiön kokonaisuus. Yhden kaverin kanssa sitä mietittiinkin, mutta juttu unohtui. Mulla oli mielessä muutamia levyjä, jotka pitäisi saada ulos vinyyleinä.

Selviteltyään aikansa asiaa Pietarinen päätti julkaista levyt itse. Hän otti yhteyttä Tomi Pulkkiin ja Svart Records sai alkunsa. Kokemusta miehillä ei levy-yhtiön pyörittämisestä ollut. Ennen Svartin perustamista Pulkki oli DVD-kauppias ja Pietarinen työskenteli myyntipuolella.

– Siitä myyntipuolen kokemuksesta oli tavallaan hyötyä. Mulla oli aika paljon kontakteja ulkomaille. Periaatteessa tämä on aika pitkälti samanlaista: pitää neuvotella diilejä sekä suomalaisten että ulkomaisten toimijoiden kanssa.

Varsinaista esikuvaakaan Svartilla ei ollut. Mietittyään hetken Pietarinen nimeää yhden innoittajan.

– Joskus aikanaan vielä joku levymerkki oli sellainen, että julkaisi se mitä tahansa, tiesi että sieltä tulee suhteellisen hyvää tavaraa. Def American, Rick Rubinin levy-yhtiö, oli yksi sellainen. Kaikkea rapista thrashiin, Public Enemya, Slayeria, Danzigia ja muuta.

Yhtiöt, jotka tekevät huonolaatuisia vinyylejä vieläpä kalliiseen hintaan, ärsyttävät Pietarista – ne toimivat eräänlaisina negatiivisina esikuvina.

Musiikkikulttuuria elvyttämässä

Svart Records tiedotti viime kesänä julkaisevansa vuosina 2016–2018 valtavan määrän uudelleenjulkaisuja kotimaisten artistien vinyyleistä. Listalla on vaikuttavia nimiä Jukka Tolosesta aina Mustaan Paraatiin. Suurin osa Svartin julkaisuista onkin uusintoja, joita ei saa enää mistään. Niitä on valikoitu pitkään ja hartaasti. Kaikki levyt eivät ole sellaisia, joita Pietarinen itse kuuntelisi. On vain olemassa musiikkia, jonka pitäisi olla saatavilla.

Jarkko Pietarinen saa käsiinsä Brutus-yhtyeen vinyylilevyn Svartin pahvilaatikoita pursuavalla toimistolla.

– Tuntuisi oudolta, että julkaistaisiin Love Recordsilta sellainen sarja, jossa olisi vaan levyjä, joita on itse aina kuunnellut. Täytyy tarjota laajasti. Mutta ei kuitenkaan mitään ihan älyttömyyksiä.

Pietarinen myöntää, että uusintojen julkaiseminen on musiikkikulttuuriin vaikuttamista. Jotta vanhoja levyjä saadaan julkaistua mahdollisimman laajasti, painosmääriäkin on pienennetty.

Millaista ostajakunta sitten on?

– Kyllä niitä ostaa vähän kaikki, on aika nuoriakin asiakkaita. Onhan niitä sellaisia keräilijähörhöjäkin tullut vastaan, jotka ei edes avaa levyjä, pistää vaan hyllyyn.

Sitä Pietarinen kummeksuu. Musiikki on tarkoitettu kuunneltavaksi, vaikka levy olisi kuinka harvinainen.

Turkulainen indie-levy-yhtiö

Kun levy-yhtiölle keksittiin nimeä, mielessä oli monia vaihtoehtoja. Svart oli ”heitto vaan siitä mustasta vinyylistä”. Nimivalinta aiheutti alkuvaiheissa sekaannusta, sillä moni luuli, että Svart on ruotsalainen levy-yhtiö.

Kysyttäessä, määritteleekö turkulaista levy-yhtiötä turkulaisuus, Pietarinen naurahtaa.

– Mitenköhän sen muotoilisi… Ei se turkulaisuus sinänsä, mutta tavallaan ärsyttää, että kaikki keskittyy jonnekin Helsinkiin. Alkuvaiheissa ihmeteltiin, että ”ai jaa, te ootte sieltä, ei me sit voida palaveroida”. Mutta lopulta turkulaisuus on ollut vain hyvä puoli. Kyllä täältäkin pääsee.

Ja todellakin pääsee: viereisen työpöydän ääressä istuva Juha Nikulainen esittelee pystiä, jossa lukee ”Vuoden indie-levy-yhtiö 2014”. Tunnustus hymyilyttää, vaikka palkinnot eivät olekaan pääasia.

Svartilla on pienen indie-levy-yhtiön imago. Onko pelkoa, että Svart kasvaa liian suureksi?

– En usko, että on vaaraa. Se seuraava taso vaatisi hirveää koneistoa, mikä tuntuu aika omituiselta ajatukselta.

Pienelläkin koneistolla pärjää, kun on yhteistyökumppaneita. Yhteistyökuviot muiden pienempien levy-yhtiöiden kanssa sujuvat kuulemma hyvin. Suurten yhtiöiden kiinnostus kohdistuu sen sijaan digitaaliseen puoleen.

Svartin levymyyntiin digitalisaatio ei ole Pietarisen mukaan juuri vaikuttanut.

– Ei se digimyynti niin paljon, onhan meilläkin sitä. Aika usein on vinyyleissä latauskoodit mukana. Vinyylitarjonta on kasvanut ja tuntuu, että joissain genreissä on tavallaan jo liikaa tarjontaa. Se on laskenut myyntiä.

Haastattelu keskeytyy hetkeksi, kun levykauppa 8raidasta tullaan kyselemään Ninni Forever Band -yhtyeen uuden vinyylin perään. Pietarinen lähtee metsästämään levyä pahvilaatikkoviidakosta. Sillä aikaa Juha Nikulainen kertoo vastuualueistaan Svartilla.

– Vastaan uusintajulkaisujen poimimisesta bändien, isojen yhtiöiden ja YLEn arkistoista. Ideoin ja toteutan, mutta yhdessä tehdään päätökset. Etsin infotekstejä ja haastatteluja vinyylien mukaan laitettavaksi.

Nikulainen esittelee Mikko Alatalon pian ilmestyvään uusintajulkaisuun tulevia kuvia. Osa on amatöörien ottamia. Kansien sisään on tulossa myös vaihtoehtoisia versioita kansikuvista. Kiirettä pitää, mutta se ei Nikulaista haittaa.

– Tämä on kutsumusammatti. 17 vuotta on näitä töitä takana ja melkein kaksi vuotta olen nyt ollut Svartilla.

Säätämistä ja päänvaivaa

Pietarinen palaa työpöytänsä ääreen huokaillen. Taitaa olla välillä aikamoista säätämistä?

– On. Varastopuolella kaikki vaihtaa paikkaa koko ajan. Menee ihan helvetisti välillä aikaa, kun niitä käy etsimässä.

Pietarinen vastaa Svartilla tuotannosta. Hän koettaa valvoa tavaroiden saapumista ja niiden laittamista paikoilleen. Demojakin hän kuuntelee. Joskus ”hassuina aikoina”, kuten Pietarinen luonnehtii, oli vielä aikaa soitella päivisin kitaraa.

Niinä hassuina alkuaikoina mukana oli kutkuttava jännitys – nyt levy-yhtiön pyörittäminen käy työstä.

– Tai onhan se edelleen jännittävää, mutta silleen negatiivisessa mielessä, Pietarinen naurahtaa.

Kun tavaraa on valtavasti, deadlineissa pysyminen on vaikeaa. Myös levymyynti aiheuttaa päänvaivaa.

– Kun myynti on laskenut varsinkin uusissa levyissä, niin siinä on hirveä miettiminen, että kuinka paljon uskaltaa laittaa rahaa kiinni mihinkin levyihin. Vaikka levy myisi ihan hyvin, niin tuotto on plus miinus nolla, kun promoihin ja muuhun on laitettu niin paljon rahaa.

Kun Pietarinen marssi vuonna 2009 pankkiin start-up-suunnitelmaa tekemään, odotukset levyjen myyntinopeudesta olivat ruusuiset. Saattaa mennä kuitenkin vuosikin, että 500 kappaleen painos myydään loppuun.

– Se on tosi pitkä aika. Kun miettii, miten pitkälle ajalle tulos jakautuu, niin se on aika pientä. Sen takia volyymin täytyy olla aikamoista, että saa jotain tulosta.

Laatu edellä

Svart Records panostaa määrään mutta ennen kaikkea laatuun. Jos tavoitteena on ollut saavuttaa laadukkaan levy-yhtiön imago, se on onnistunut. Pietarinen aprikoi, että tunnettavuus alkaa olla hyvä jo ulkomaillakin.

– Kyllä meidät kai suhteellisen hyvin tunnetaan jo. Olen kuullut, että moni sanoo tietävänsä, että Svartin julkaisut ovat laadukkaita. Sehän se on ollut tarkoituskin.

Vinyylien halutaan paitsi kuulostavan myös näyttävän hyvältä. Pietarinen ei arvosta uusintajulkaisuja, joihin ei ole tuotu mitään uutta, vanhat kannet vain kopioidaan ja jälleen nyhdetään hirveitä hintoja. Ostajat odottavat, että koteloissa on mukana liitteitä. Aina niitä ei kuitenkaan saa, sillä jotkut artistit eivät suostu antamaan kommentteja tai kuvia. Silloin on pärjättävä ilman.

– Ne on sellaisia levyjä, joita on vaikea saada, niin en näe mitään ongelmaa siinä. Täytyy tehdä sillä, mitä meillä on.

Tulevaisuuteen Pietarinen suhtautuu luottavaisesti.

– Kyllä tää tällä mallilla näyttää menevän ihan hyvin. En usko, että tulee hirveästi tästä muuttumaan ainakaan muutamaan vuoteen. Joskus viiden vuoden päästä saattaa taas olla vähän erilaista.

LISÄÄ JUTTUJA: