Marko Hautala on Käärinliina– ja Tiiliskivi-palkinnoilla palkittu suomalainen kirjailija. Kuiskaava tyttö on Hautalan seitsemäs romaani.
Kuiskaava tyttö alkaa ruumiin löytymisellä, se on kuitenkin paljon enemmän kuin mikä tahansa murhadekkari. Kuiskaava tyttö rakentuu suoraan lukijan pään sisään. Se pureutuu mieleen, kuljettaa lukijan psykologisen kauhun valtakuntaan ja jää kuiskailemaan mieleesi. Siivooja löytää Antonin työtoverin, psykoterapeutti Unto Mäkilän, murhattuna kummallisella tavalla. Mäkilä on jättänyt jälkeensä Antonille suunnatun, punaisen potilaskansion. Kansio on Iida Hallaston, Antonin tyttären, potilaskertomus. Anton ei ole nähnyt nyt kaksikymmentävuotiasta tytärtään viiteentoista vuoteen, ja ensilukemalta kansiokaan ei tunnu kertovan juuri mitään uutta, vain lähinnä tiedon että hänen tyttärensä on hakeutunut terapiaan häntä vaivaavan kuiskailun takia. Kansio kuitenkin vie Antonin mukanaan maailmaan josta ei ole paluuta.
Antonin elämän tarkat rutiinit hajoavat kun hän joutuu kasvokkain menneisyytensä kanssa, koittaen kiskoa tytärtään pois pimeään vievältä polulta. Kuiskaava tyttö sivuaa tarinaa yhdestä Vaasan historian legendoista. Legendan mukaan 1800-luvulla tulipalossa menehtynyt tyttö kummittelee vanhan kirkon raunioilla. Vaikka kirja hipuilee hämärän rajamailla, tarina ei vaikuta missään kohtaa epäuskottavalta. Hautala on oivaltanut hienosti kirjoittaa legendasta joka nojaa kuitenkin todellisuuteen, eikä näin ollen mene liiallisuuksiin. Anton taistelee kirjassa lapsensa hylännen isän syyllisyydentuntojen ja yliluonnollisten voimien kanssa, koittaen epätoivoisesti saada otetta tyttärestään. Kirja säilyttää lukijassaan hyvin otteen loppumetreille saakka. Vaikka kirja keskittyy pitkälti isän ja tyttären väliseen suhteeseen, on siihen saatu upotettua paljon muutakin. Hautalan luomat kohtaukset ja henkilöhahmot ovat sekä kiinnostavia että yllättäviä, ja jännite ei hellitä hetkeksikään. Ainoa mistä annan kirjalle moitetta, on se että muutamakin kysymys jätti lukijan vaille vastausta.