Toimittajan työ ja sen dilemmat ovat keskiössä Irene Zidanin romaanissa Isäni appelsiinikukkien maasta. Ison osuuden saa myös teini-ikäisen Amiran matka isän sukulaisten luo miehitetylle Länsirannalle.
Matka paljastaa hänelle alueen karut elinolosuhteet ja sukulaisten kohtaaman sorron – todellisuuden, joka harvoin välittyy uutisista. Samalla lukijalle avautuu inhimillinen ja koskettava näkökulma palestiinalaisten elämään ja konflikteihin.
Amira on suomalais-palestiinalainen toimittaja, joka joutuu tasapainoilemaan kahden maailman välillä. Hän tuntee Suomen kotimaakseen, mutta Suomessa ei ymmärretä hänen palestiinalaista taustaansa. Hänen isänsä kotimaan kieli ja kulttuuri puolestaan tuntuvat vierailta ja siellä hänet nähdään ulkopuolisena.
Amira työskentelee lehden muistokirjoitusosastolla, kunnes ulkomaantoimituksessa tarvitaan apua Lähi-Idässä leimahtaneiden levottomuuksien takia. Hän kohtaa ongelman: miten kirjoittaa neutraalisti maasta, jossa on omia juuria ja sukulaisia, ja jonka historian hän tuntee kenties eri tavalla kuin muut?
Mikä on suomalais-palestiinalaisen toimittajan moraali kirjoittaa levottomuuksista, ja kenelle hänen pitää olla uskollinen? Amiran ammattitaito ja uskollisuus joutuvat kyseenalaistetuiksi. Taustansa vuoksi Amira kohtaa myös suoraa vihaa ja maalittamista, mikä pakottaa hänet pohtimaan sanavalintojaan erityisen tarkasti.
Sukulaisten elämä Palestiinassa tuntuu Amiran näkökulmasta yhtä vieraalta kuin heille hänen suomalainen kotinsa, mikä korostaa päähenkilön ulkopuolisuuden kokemusta.
Myös Amiran isän tarina punoutuu vähitellen osaksi kokonaisuutta. Nuorena kapinoinut ja vankilaan joutunut mies pakenee Palestiinasta. Hän päätyy lopulta Suomeen, mutta ei oikein koskaan onnistu saamaan paikkaa yhteiskunnassa, ja hänestä tuntuu, ettei häntä ymmärretä.
Isän ja tyttären välinen suhde avaa lukijalle, miten sodan varjot ulottuvat sukupolvien yli ja vaikuttavat niin perhesuhteisiin kuin identiteettiin.
Zidanin kerronnan vahvuus on sen henkilökohtaisuus ja aitous. Isäni appelsiinikukkien maasta kuulostaa idylliseltä tarinalta, mutta se on kaikkea muuta: se on intensiivinen, rehellinen ja paikoin riipaiseva kuvaus ulkopuolisuudesta, siirtolaisuuden vaikutuksista ja sodan varjossa elävistä ihmisistä.
Teos ei ota kantaa poliittisiin kysymyksiin vaan avaa yksilön kokemuksia ja kuvaa inhimillisiä näkökulmia Lähi-Idän konflikteihin, mikä tekee siitä ajankohtaisen ja tärkeän.
Amiran tarina on niin todentuntuinen, että lukijana alkaa väistämättä miettiä, kuinka paljon kirjailija on tuonut siihen omia kokemuksiaan. Tämä syvällinen ja rehellinen teos jättää lukijansa pohtimaan, mitä ulkopuolisuus todella merkitsee ja miten sodan vaikutukset kantautuvat vuosikymmenten ajan yli rajojen ja sukupolvien.