Kamel Daoud: Tapaus Meursault
Daoud purkaa perhedynamiikkaa särkevää traumaa
Kamel Daoud on Oranissa asuva kirjailija, joka sai vuonna 2017 Prix de Droits de l`Homm ihmisoikeuspalkinnon teoksesta Mes indépendances. Tapaus Meaursault (Meursault, contre-enquête) ilmestyi vuonna 2014, ja teos sai Ranskassa vuonna 2015 esikoisromaanin Goncourt-palkinnon. Daoud antaa uutuusteoksessaan Tapaus Meursault identiteetin ja nimen algerialaisranskalaisen Meursaultin surmanneelle ja nimettömäksi jääneelle arabimiehelle.
Nimi, kasvot, perhe ja menneisyys
Teoksen päähenkilö ja tarinan kertoja on Haroun, joka aloittaa paikoin katkeralta tuntuvan tarinansa veljestään Moussasta. Hänet Meursault surmasi teoksessa Sivullinen, joka oli Albert Camusin esikoisteos ja ilmestyi natsi-Saksan miehittämässä Ranskassa vuonna 1942. Daoudin kirjassa on kursiivilla lainauksia tuosta teoksesta, mikä ylläpitää kahden kirjan välistä dialogia.
Haroun muistuttaa lukijaa useammassa kohdassa Sivullisessa olevista yksityiskohdista, esimerkiksi tapahtumapaikkaan liittyvistä. Moussan motiivi olla kyseisenä päivänä ja kyseisenä hetkenä rannalla korostaa sitä, etteivät vuosikymmenten traumat ole lakanneet satuttamasta veljeä ja yhä elossa olevaa äitiä, joka jäi vaille eläkettä, koska Moussan ruumista ei koskaan löytynyt.
Haroun tuo esille myös näkemyksensä Meursaultin hahmosta ja hänen kyvyttömyydestään tasaiseen, normaaliin tunne-elämään ja tunnemaailman säätelyyn sekä arabialaisiin kohdistuvasta rasismista ja tyytymättömyydestä siirtomaapolitiikkaan. Kertojan lähestymistapa tarinaa avaavana henkilönä on poikkeava, sillä hän puhuttelee tarinan edetessä joko kirjan lukijaa tai Albert Camusia.
Tehdäänpä vielä yhteenveto: on tunnustus, kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa, ilman mitään muuta jonka avulla syyttää Meursaultia; hänen äitiään ei ollut koskaan olemassa, ja vielä vähemmän hänelle; Moussa on arabi, jonka tilalle voi laittaa tuhat muuta lajitoveria tai jopa korpin tai kaislan tai minkä vain – -”
Kiehtova tarina oikeutuksesta ja olemisen merkityksestä
Tapaus Meursault jatkaa vahvaa Sivullisessa ollutta eksistentiaalista filosofista pohdintaa ihmisyydestä, ihmisenä olemisen vaikeuksista ja yhteiskunnan jäsenenä olemisen normatiiveista, sillä sivujuonessa Haroun paljastaa surmanneensa 5. heinäkuuta vuonna 1962 Hadjoutissa ranskalaismiehen nimeltään Joseph Larquais. Haroun paljastus nostaa esille surmaamisen oikeutuksen ja edellytykset sivistysvaltiossa, jossa sotilaalliset toimet sekoittavat oikean ja väärän hahmottamista.
Toisin kuin Meursault, Haroun pohtii perhetuttavan surmaamista ja tekonsa motiivia ja siitä koituvaa kausaliteettia. Surma tapahtuu kello kahdelta yöllä, jolloin Algeria on jo itsenäistynyt – Harounia kuulustelleen upseerin mukaan teko olisi voinut olla itsenäistymisen puolesta taistelevan valtion vapautusta edistävä teko eikä kylmäverinen surma.
Miksi sietää vastoinkäymisiä, vääryyttä tai jopa vihollisen vihaa, jos voi ratkaista kaiken muutamalla helpolla laukauksella?”
Harounin ja Moussan tarinat ovat koskettavia näkemyksiä aikakausien kohtaamisista, siirtomaavaltioiden välisestä sodasta ja toiseuden tuntemisesta sodan runtelemissa yhteiskunnissa, joissa sodankäynnin vaikutus traumaattisena kokemuksena säilyy perhedynamiikkaa rikkovana tapahtumana. Tapaus Mersault on myös nopeasti luettavissa oleva vahva kannanotto toiseudesta ja olemisen oikeutuksesta, jota värittävät vihan ja rakkauden, anteeksipyynnön ja anteeksiannon sekä uskonnollisuuden ja jumalasta luopumisen vastakkainasettelut.
Minua järkyttää epäsuhta oman merkityksettömyyteni ja maailman valtavuuden välillä. Ajattelen usein, että tyhjänpäiväisyyteni ja maailmankaikkeuden välissä täytyy sittenkin olla jotain!”
LISÄÄ JUTTUJA:
