Minna Mikkonen on oululainen kirjailija ja sanataideohjaaja. Hänen esikoisteoksensa Kivenkerääjät ilmestyi vuonna 2015. Amelian luut on hänen uusin teoksensa.
Amelia Earhart joutuu tekemään pakkolaskun Tyynellämerellä olevalle saarelle vuonna 1937 ja menettää törmäyksessä kartanlukijansa Fredin. Amelia jää yksin, sillä kukaan ei tule. Amelia, yhteiskunnan normeja rikkonut naispuolinen lentäjä kuluttaa aikaansa kertoakseen elämästään, intohimoistaan, motiiveistaan ‒ itsestään.
Kun häneltä kysyttiin, miksi hän halusi tehdä tämän lentonsa, vaikka se on vaarallinen, hän vastasi: Haluan tehdä sen, koska minä haluan.
Tulevaisuudessa puolestaan punaisen kynättömän muistikirjan löytänyt, Puutarhurin ottolapsi Routa yrittää selviytyä ilmastokatastrofin tuhoamassa maailmassa. Hän nauhoittaa lokia itseään ympäröivästä maailmasta ja muuttomatkastaan turvallisempaan paikkaan.
Saarikaupungissa Puutarhurin tehtävänä on ylläpitää kauneutta ja vakautta kaaoksen keskellä, sekä luoda lunta maailmaan, jossa hiutaleita ei enää ole. Kuvataiteilija puolestaan rakentaa Musta laatikko -installaatiotaan, jonka motiivi on tuoda esille katoamisen olemus.
Kun ihminen katoaa, ja tulee yhdeksi oman tarkoituksensa kanssa, on sillä tavalla ikuinen.
Monitahoinen kerronta kolmen erilaisen maailman, kolmen henkilön ja kolmen erilaisen mielenmaiseman kautta kadottaa lukijan hetkeksi. Tästä huolimatta se koostaa teoksen ehjäksi kokonaisuudeksi, jota yhdistää kauniiden, tarkoin harkittujen lauserakenteiden takaa löytyvä yksinäisyyden tematiikka: jokainen henkilö omassa ajassaan ja omassa ympäristössään on yksin ja taistelee olemassaolostaan.
Amelian tarina Amelian itsensä kertomana on innostava ja patistaa lukijaa syventymään kirjaan. Mikkosen teoksen vahvuus on ehdottomasti kerronnan monipuolisuudessa, lauserakenteissa ja teemojen luonnissa. Kirjaan on tuotu myös kekseliäällä tavalla sanataidetta, sillä kirjasta löytyy yksi kokonainen sivu lunta ja lumen rakennetta kuvailevia sanoja.
Koskettavasta teoksesta on löydettävissä tilaa myös mahdollisuuksille ja toiveikkaalle ajattelulle, sillä toisin kuin Roudan maailmassa, meillä on vielä nippa nappa hetki aikaa pysäyttää ilmastokriisin toteutuminen. Amelia on yhä löydettävissä, sillä hänen luitaan ei ole löydetty etsinnöistä huolimatta.
Tarvitaan hiilinieluja raivattujen asuinalueiden tilalle. Tarvitaan toivoa, tarvitaan sinnikkäitä istuttajia, tarvitaan tekijöitä, jotka vielä uskovat maahan.