Linkolan perintö – esseitä puolesta ja vastaan
Toisinajattelijan mietteet uusin silmin
Linkolan perintö – esseitä puolesta ja vastaan käsittelee mielenkiintoisella ja virkistävällä otteella toisinajattelija Pentti Linkolan mietteitä ja filosofiaa. Keskiössä on luonto ja väsymätön taistelu luonnon puolesta. Kirjoittajien henkilökohtaiset näkemykset tuovat syvyyttä analyyttiseen tarkasteluun.
Pentti Linkola oli suomalainen kalastaja, ornitologi, radikaali syväekologinen filosofi ja luonnonsuojelija. Hän oli toisinajattelija, esseisti ja kehityskriitikko.
Linkolan ajattelussa luonnonsuojelun tärkein tavoite oli saada ihmiskunta ymmärtämään tekojensa pitkäkestoiset vaikutukset luontoon ja luonnon monimuotoisuuteen. Ilmaston lämpeneminen, resurssien louhiminen ja haaskaaminen sekä liikakansoitus ja liikakulutus olivat asioita, joihin kehityskriitikko Linkolan mielestä olisi pitänyt saada muutos, jotta ihmiskunnalla olisi edes mahdollisuus selviytyä.
Mietteitä kalastajan maailmankuvasta
Jussi K. Niemelän toimittama esseekokoelma sisältää neljä analyyttista ja kriittistä esseetä Pentti Linkolan radikaalista syväekologisesta filosofiasta sekä muista kannanotoista ja mietteistä. Esseitä ovat kirjoittaneet toimittaja-tietokirjailija Matti Virtanen, historianopiskelija ja kirjailija Jasmina Ollikainen, kriitikko ja esseisti Timo Hännikäinen sekä toimittaja Jussi K. Niemelä.
Esseet avaavat selkein esimerkein, lainauksin, anekdootein sekä kirjailijoiden omien pohdintojen kautta itseoppineen syväekologin ajatusmaailmaa.
Matti Virtasen essee Mielenkiintoinen kylähullu käsittelee Linkolan rousseaulaista ajattelua, jossa ihminen on luonnossa ikään kuin kahleissa. Essee nostaa samalla esille Linkolan poliittisen retoriikan heikkoutta ja filosofisen ajattelun irrationaalisuutta sekä ristiriitaisuutta.
Jasmin Ollikaisen lyhyt essee Impivaaran puolustus on selkeä ja kaunis kannanotto suomalaisen luonnon ja luontokuvan säilyttämisen puolesta. Linkola eli impivaaralaista yksinkertaista elämää. Hän asui kuolemaansa saakka askeettisesti sivilisaation ulottumattomissa, Sääksmäellä kalastaen.
Ollikainen nostaa esiin yhden Linkolan keskeisimmistä ajatuksista: meidän tulisi lopettaa liikakulutus, pyrkiä kohti impivaaralaista asketismia, että voisimme nähdä luonnon kauneuden ja arvon.
Timo Hännikäisen essee Vaistonvarainen luonnonrakastaja sisältää oivallisia havaintoja Linkolan ahdistuksesta. Suomalainen luonto menetään teollisuudelle ja ahneelle ihmiskunnalle. Linkolan syväekologinen optimismikin perustui siihen, että luonto kyllä toipuu ihmiskunnan kuoltua.
Esseen tärkein anti on ristiriita Linkolan ajattelussa – Linkola pyrki rationalisoimaan järjellä, mutta toimi ennen kaikkea tunteellisesti ja omien vaistojensa varassa.
Esseekokoelman päättävä Jussi K. Niemelän essee Linkolan noitaympyrä on kuin pitkä vuoristorata. Raskaslukuinen, suorasukainen, osin oivaltavakin kritiikki äityy negatiiviseksi kokonaisuudeksi. Niemelän subjektiivinen negatiivisuus toisinajattelijaa kohtaan on avointa.
Niemelä lokeroi subjektiivisesti omaa tietään kulkeneen luonnonfilosofin ajatukset 2000-luvun kapeaan ajatteluun, jossa on vain ristiriidattomia loogisia päätelmiä.
Linkolan perintö
Esseeteos avaa Linkolan kirjallista ja suullista antia upeilla tarinoilla ja omakohtaisilla kohtaamisilla sekä julkisuudessa ennen käsittelemättömän materiaalin avulla. Kirjassa paikoin esiintyvä Linkolan elämänmittaisen luonnonsuojelutyön negatiivinen käsittely ei säväytä.
Kärkkäät keskustelut yhteiskunnallisista kysymyksistä ja poliittisista ilmiöistä herättivät jo aikanaan negatiivista vastakaikua. Linkolan suodattamaton puhetyyli ei koskaan säästellyt ketään. Hänen kriittiset, jopa tahallisesti keskustelua herättävät kirjoitukset ja filosofiset pohdinnat sisälsivät monia ristiriitoja.
Pohdinnat maahanmuutosta, pakolaisuudesta, ihmiskunnan vaikutuksesta ympäristötuhoon sekä pohdinnat terrorismista, kansallissosialismista ja feminismistä on helppo ymmärtää myös väärin, sillä Linkola filosofina tarjoaa lukemattomia tulkinnan mahdollisuuksia.
Teoksessa tarkastellaan Linkolan suosiota kansallismielisten keskuudessa. Myös hänen ajatuksiaan kansallissosialismista tarkastellaan, mutta Linkolan suora yhdistäminen kumpaankaan poliittiseen ideologiaan on vaikeaa. Linkola oli ihmisvihaaja – hän vihasi kaikkia ja kaikkea tasapuolisesti. Kirjan pohdinnat Linkolan asenteesta ihmiskuntaa kohtaan ovat kuitenkin herkullista luettavaa.
Linkolan perinnöksi voidaankin ajatella kuuluvan yhä edelleen elävä tahto ja pyrkimys säilyttää luonnon monimuotoisuus sekä asettautuminen teknologista kehitystä vastaan. Anarkistisella energialla, jonka moottorina toimii linkolalainen utopismi.
Linkolan tärkeä perintö on aito halu käydä keskustelua. Pentti Linkolan ajatusmaailma ja mietteet maailman tilanteesta ovat ajankohtaisia. Huoli ilmaston lämpenemisestä ja luontokadosta on akuuttia. Se on yhtä akuuttia vuonna 2022 kuin vuonna 1962, jolloin Rachel Carsonin Äänetön kevät sysäsi ympäristöliikkeen ikuiseen liikkeeseen.
