Sisko Savonlahti: Kai minä halusin tätä
Tekeekö parisuhde elämästä kokonaisen?
Sisko Savonlahden muutaman vuoden takainen esikoisromaani Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu oli menestys. Autofiktiivisessä teoksessa minäkertoja etsi rakkautta. Syksyllä ilmestynyt Kai minä halusin tätä on jatkoa esikoiselle. Nyt minäkertoja on parisuhteessa, mutta halusiko hän sitä?
Naisen paineet
Kai minä halusin tätä käsittelee tarkkanäköisesti paineita, joita neljääkymmentä ikävuotta lähestyvään naiseen kohdistuu. Pitäisi olla kaunis hyvinvoiva uranainen, jolla on vilkas sosiaalinen elämä. Lisäksi pitäisi päättää, haluaako lapsia.
Savonlahden romaanin minäkertoja tienaa palkkansa kirjoittamalla asuntoilmoituksia ja tekemällä varainhankintaa ihmisoikeusjärjestölle. Jos rahaa joskus jää yli, se kuluu hetkessä nettikirppiksillä ja ulkomaisissa verkkokaupoissa.
Kotiin löytävät tiensä niin kirsikanmuotoinen vessaharja, puudelimuki kuin ylihintaiset koristesimpukatkin. Sohva on muistutus siitä, kuinka hän on epäonnistunut elämässään. Isänsä maksamaa sohvaa katsellessaan hän pohtii:
Minusta ei ollut tullut menestyvää yrittäjää, joka hankki huonekaluja firman piikkiin, eikä liioin kuukausipalkkaista ihmistä.”
Mahdottomat kauneusihanteet
Minäkertoja on uhrannut lapsuudesta asti ulkonäkönsä ajattelemiseen uskomattoman paljon aikaa. Hän analysoi puutteita, joita ovat esimerkiksi roikkuvat rinnat, vino nenä ja kerjäläisen tukka. Tuskin hän oikeasti on niin vastenmielinen kuin antaa ymmärtää. Mutta jos itseään on lapsuudesta saakka verrannut tunnettuihin kaunottariin, minäkuva saattaa vääristyä.
Romaanissa kauneudenhoito näyttäytyy rituaalina, jota tulee osata toteuttaa juuri oikealla tavalla – pyrkiä täyttämään kunkin aikakauden epärealistiset ihanteet. Nykyään muotia on luonnollisuus, mutta senkin eteen pitää nähdä vaivaa. Tunnistan ihanteet ja tunnen hämmennystä. Toivottavasti kukaan ei oikeasti mieti näin neuroottisesti ulkonäköään.
Romaanin nainen pohtii jatkuvasti, miltä hän näyttää muiden silmissä. Jokainen ulkonäköön liittyvä valinta on signaali ulkomaailmalle. Romaanissa ulkonäöllä kerrotaan tarinaa itsestä. Nainen menee kauppakeskukseen sotkuinen tukka nutturalla ja ilman meikkiä – mitä se hänestä kertookaan?
Ripustauduin toivoon siitä, että joku ajattelisi minut nähdessään, että tuo nainen oli varmaankin käynyt ennen kauppakeskukseen tuloa urheilemassa ja eli niin kiireistä arkea, ettei ollut ehtinyt edes kuivata hiuksiaan.”
Romaani kuvaa todellisuutta, jossa ihannoidaan kiirettä. Kiire on menestyksen mitta. Onnistunut nainen jaksaa kiireenkin keskellä kuitenkin huolehtia hyvinvoinnistaan urheilemalla. Hyvinvoinnista huolehtiminen antaa jopa oikeutuksen huolittelemattomalle olomuodolle.
Naurua ja surua
Savonlahti kuvaa naiseuden teemoja asiantuntevasti. Kai minä halusin tätä on kerronnaltaan samalla tavalla mukaansatempaava kuin esikoisteos ja lukukokemus nautittava. Teos on edeltäjäänsä monipuolisempi ja syvällisempi. Romaani naurattaa ja saa surulliseksi yhtä aikaa.
Kai minä halusin tätä on sarkastisen huumorin läpäisemä. Hauskuuden keskellä voi jäädä huomaamatta, että minäkertoja ei voi hyvin. Netistä tehdyt heräteostokset, joiden ostamista Savonlahti kuvaa erinomaisella draaman tajulla, piristävät vain hetken. Lomareissu korostaa sitä, kuinka tyhjältä arki tuntuu.
Parisuhde ei olekaan poistanut kaikkia ongelmia. Kai minä halusin tätä purkaa myyttiä elämän täydelliseksi tekevästä parisuhteesta. Minäkertojalla on valtava tarve tulla rakastetuksi, mutta toisaalta hän ei koe ansaitsevansa rakkautta.
Olin aina luullut, että kun vain saisin poikaystävän, muuttuisin ihmisenä. Siksi olin tehnyt kaikkeni saadakseni miehen. Mutta kukaan ei ollut kertonut, että poikaystävänkin seurassa saattoi tuntea itsensä rumaksi, ontoksi ja saamattomaksi.”
Pienet mutta todelliset ongelmat
Savonlahden romaanin suurin arvo on sen samaistuttavuudessa. Jos olet 30–40-vuotias, vähän hukassa oleva nainen, Kai minä halusin tätä voi olla mitä parhainta terapiaa. Minäkertojan ongelmat eivät ole maailman mittakaavassa suuria, mutta hänelle ne ovat tosia.
Viimeisellä sivulla Savonlahti maalailee kerronnallaan kuvaa kodin sekasotkusta. Lattialla lojuu tavaraa ja mattoon on pinttynyt vatsatautisen koiran ripulia. Kaikessa arkisuudessaan tuo kaaos näyttää jotenkin lohdulliselta. Ehkä nainen on hyväksynyt, että halusi juuri tätä – ajoittain masentavaa arkea, jonka jakaminen toisen kanssa tekee siitä edes hiukan siedettävämpää, vaikka ei aina helpompaa.
LISÄÄ JUTTUJA:
