Renian päiväkirja – Nuoren tytön elämä holokaustin varjossa
Toiveita, rakkautta ja kipuilua
Renia Spiegel syntyi puolanjuutalaiseen perheeseen vuonna 1924. Hän kirjoitti päiväkirjaansa Puolan miehityksen ajan, noin kolme ja puoli vuotta. Käsin kirjoitettu päiväkirjavihko löytyi tallelokerosta, jossa se oli säilynyt koskemattomana ja unohdettuna yli neljäkymmentä vuotta. Päiväkirja käännettiin saksasta englanniksi vuonna 2019. Renia kuoli natsien teloitettua hänet 18-vuotiaana 30. heinäkuuta 1942.
Päiväkirjan viimeisen merkinnän on tehnyt Renian poikaystävä Zygmunt Schwartzer. Teos on holokaustikirjallisuuden ehdoton klassikko, ja sitä on verrattu Anne Frankin päiväkirjaan. Molemmat valottavat meille sodan julmaa aikakautta ja sen vaikutusta ihmisyyteen.
Renia Spiegel uskalsi unelmoida
Teoksen alkusanat on kirjoittanut Renian pikkusisko Elizabeth Bellak (aik. Ariana Spiegel), joka selvisi holokaustista yhdessä sisarusten äidin kanssa. Äiti ja pikkusisko asuivat Varsovassa ja muuttivat myöhemmin Amerikkaan.
Elizabeth Bellak on kirjoittanut päiväkirjan loppuun kommentteja, jotka valaisevat sisarusten yhteistä elämää ja avaavat päiväkirjaan tallennettuja tapahtumia. Pikkusisko kuvailee Reniaa viisaaksi ja elämänhaluiseksi nuoreksi.
Olen onnellinen, onnellinen ja oloni on kepeä ja … Unelmat! Typerät, hullut, ihanat unelmat! Kaikki.”
Voimakas äidinkaipuu koskettaa
Teos etenee kronologisesti mutta paikoin epäloogisesti. Renia kuvailee odotuksia ja toiveita sekä kaipuun ja rakkauden tunteita Zygmuntia kohtaan, mutta myös tavalliseen arkeen kuuluvia tapahtumia. Huomiot ympäröivästä maailmasta ovat paikoin irrationaalisia ja katkonaisia. Päiväkirjan luonteen mukaisesti tunnelma on kuitenkin välitön.
Miksi päätin aloittaa tämän päiväkirjan? Tapahtuiko jotain tärkeää? Olenko saanut selville, että ystäväni pitävät päiväkirjaa? En. Minä vain halusin uuden ystävän.”
Kirja sisältää runsaasti esimerkkejä Renian kirjoittajan lahjoista. Nuoresta iästään huolimatta hän kykeni avaamaan sisintään ja maailman tapahtumia hämmästyttävän kypsällä pohdinnallaan. Renian kirjalliset lahjat näkyvät myös hänen runoissaan, joista huokuu voimakas tunnemaailma ja elämänviisaus.
Renia asui yhdessä isovanhempiensa kanssa. Pikkusisko Ariana oli aikansa lapsitähti, ja hän asui heidän äitinsä kanssa yhdessä Varsovassa. Renian tuntema voimakas äidinkaipuu koskettaa myös lukijaa. Päiväkirjassa Renia on omistanut paljon mietteitä ja ikävän tunteita sekä runoja äidilleen.
Äiti niin ihanaa ois
Sylissäs´ levätä ja itkeä
Itkeä suruni pois
ja jopa kuolla
Kuolla tai nukkua
Kaikessa nuoruuden kauneudessa
Ja liittää ikihyviksi sielumme totuudessa
Ja liittyä ikihyviksi rauhaan ja autuuteen
Renian perintö
Renia kertoo holokaustin vaikutuksista arkeen ja väestöryhmiin vain vähän, mutta lukija ymmärtää päiväkirjan olevan tärkeä osa holokaustin muistamisen historiaa. Holokaustin historian professori Deborah E. Lipstad nostaakin teoksen esipuheessa esille päiväkirjan luonteen tärkeyden. Muistelmissa on läsnä aina eloonjääneiden ääni, mutta päiväkirjoissa kuullaan jo menehtyneiden ääniä ja aikakauden kuvauksia.
Renian päiväkirja tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden ymmärtää juutalaisten asemaa ja erityisesti nuoren tytön tavallista arjen kipuilua aikana, jolloin koko kansanryhmä haluttiin tuhota. Renia ei koskaan lakannut uskomasta parempaan maailmaan ja tulevaisuuteen. Renian perintönä voimme nähdä kyvyn uskoa ihmisyyteen silloinkin, kun ihmisyydestä on vain muisto jäljellä.
Päiväkirjan säilyttäneet ja sen julkaisemiseksi työtä tehneet ovat ”pelastaneet” Renian. He eivät pystyneet pelastamaan häntä julmalta kohtalolta eivätkä antamaan hänelle hänen toivomaansa tulevaisuutta, mutta he pelastivat hänet unohtumisen kärsimykseltä. (Deborah E. Lipstadt, holokaustin historian professori, Emory University)
LISÄÄ JUTTUJA:
