Veriruusut

Vasta sadan vuoden kuluttua sisällissodasta, pystytään Suomessa käsittelemään laajemmin aihetta, mikä on aiemmin ollut liian kipeä. Sodan jälkeen hävinneen osapuolen, punakaartin, jäseniä teloitettiin ja eloonjääneet riutuivat nälän ja tautien keskellä vankileireillä. Raaimmin kohdeltiin heitä, jotka muutenkin olivat yhteiskunnassa jo heikommassa asemassa. Naiskaartilaisia.

KOM-teatterin näytelmä Veriruusut perustuu Anneli Kannon romaaniin ja se kertoo Valkeakosken paperitehtaan tyttöjen matkan punaisten naiskaartiin. Aihetta käsitellään myös saman romaanin perustuen, ja Sirkku Peltolan käsikirjoittamana näytelmässä Tytöt 1918, mitä Tampereen Työväen Teatteri esittää.

KOM-teatterin näytelmä pureutuu Suovasen ja Halmisen perheiden tytärten valintoihin, mikä lopulta vie heidät naiskaartiin. On vaikea ymmärtää kuinka 15-vuotias Sigrid (Helmi-Leena Nummela), muutaman vuoden vanhempi Maija (Oona Airola) tai muut toverinsa olisivat olleet kypsiä arvioimaan järkevästi, mihin ovat matkalla liittyessään kaartiin. Heidän lapsellisuutensa näkyi monissa sen ikäisten tyttöjen asioissa ja puheissa. Sigrid ei tiennyt vielä lisääntymisen biologiaan liittyviä perusasioita, mutta kaartiin hän oli mielestään valmis. Vai oliko kaikki vain normaalia teini-ikäisen kapinaa äitiään kohtaan? Punakaartin hienot vaatteet olivat tytöille tärkeässä roolissa, ja lavalla nähty catwalk näytti kuinka ylpeitä tytöt olivat vaatteistaan. Näytelmässä annettiin tyttöjen elämäntilanteesta kuva, miten köyhyydessä elävät haluavat oikeutta ja parempaa kohtelua. Helsingistä asti saapunut agitaattori antoi asialle viimeisen silauksen. Sen innoittamina tytöt lähtivät valitsemalleen tielle. Vihalla on suuri voima.

Kuvassa Oona Airola ja Helmi-Leena Nummela

Kun Sigrid kostaa paperitehtaan työnjohtajalle vanhat vääryydet, hänen olemuksensa, puheensa ja kasvonsa on täysin vihan valtaamat. Sigridin tie hontelosta tytöstä voimakkaaksi oman arvon tuntevaksi naiseksi on kasvutarina, missä ylpeydellä lyödään kuolemaa kasvoille. Vaikka on köyhä ja ymmärtää tulevan kohtalonsa, säilytti hän ihmisarvonsa ja periaatteensa. Oli karmivaa nähdä kuoleman katsovan ihmisiä silmiin. Heitä, joilla oli loppuun asti toivon pilkahdus hengissä selviämisestä. Näytelmässä nähtiin sisällissodan molempien osapuolien raakuuksia ja epäoikeudenmukaisuuksia, mutta ohjaaja Lauri Maijala ei kuitenkaan mässäillyt pahuudella.

Maijala sai lauluilla vahvemmin draaman tunnetta muutenkin jo koskettaviin kohtauksiin. Varsinkin Nykypohjalaisen kehtolaulun ja Veriruusujen aikana huomasin muidenkin katsojien hamuilevan nenäliinojaan. Kaartin loppuvaiheista Alvettulan sillan hyökkäys oli pysäyttävä, kuten Sigridin kohtalo. Sodan äänet ja valoilla saatu tunnelma ei hellittänyt otteestaan. Maijala osasi tehdä hetkistä voimakkaita, mutta jättää katsojan mielikuvituksen työstettäväksi palasia. Myös loppukohtaus säväytti, savun pikkuhiljaa leijuessa ja Veriruusut-laulun häiventyessä pois tyttöjen mukana. Upeaa teatteria.

Kuvassa: Niko Saarela, Juho Milonoff ja Eeva Soivio

Teatteri-illan täytti viha, inhimillisyys, ymmärrys ja suru. Tämä näytelmä antaa yhden näkökulman siihen, millaisista lähtökohdista naiskaartiin liityttiin ja kuinka epäoikeudenmukaista sodan jälkiselvittely oli. Naiskaartilaisten kohtaamat kostotoimet sodan loputtua olivat ylimitoitettuja, ja heidät demonisoitiin koko yhteiskunnan toimesta. KOM-teatteri tekee kulttuuriteon ottaessaan tyttöjen näkökulman. Historian tunteminen on tärkeää, ja nyt sata vuotta myöhemmin toivoisin mahdollisimman monen Sigridin ja Maijan ikäisen nuoren näkevän näytelmän. Sigridin antautuneet sanat kaikuvat yhä korvissani: ”En halua elää tällaisessa maailmassa”. Huolehdimmehan, että tulevaisuudessa maailma on sellainen missä halutaan elää?

Alkuperäisteksti: Anneli Kanto

Dramatisointi ja ohjaus: Lauri Maijala

Suovaset:

Sigrid: Helmi-Leena Nummela
Frans: Juho Milonoff
Aliina: Eeva Soivio

Halmiset:

Maija: Oona Airola
Jemina: Ursula Salo
Martti: Antti Autio

Lisäksi

Saima: Inka Reyes
Hilja: Vilma Melasniemi
Aino-Vihtoriina: Saga Sarkola
Lyyti: Eeva Soivio

Veriruusu (artikkelikuva): Matias Putus

LISÄÄ JUTTUJA: