Viha jonka kylvät
Intensiivinen nuoren tytön katse ja pinkki teksti, jossa mainitaan viha, saa tarttumaan Angie Thomasin esikoisromaanin suomennokseen.
Elämää Starr-tytön silmin amerikkalaisessa slummissa ja sen ulkopuolella valkoisten alueella, ristiriitoja, vaaratilanteita ja rakastavaa huulenheittoa ihmisten välillä. Kolme iltaa ja kirja on luettu. Viha jonka kylvät on nuortenkirja: nopealukuinen ja suloinen, mutta vetoaa myös aikuiseen lukijaan. Starria ja hänen perhettään tulee ikävä. Ei ihme, että kirjasta on tekeillä elokuva.
Yläasteikäisenä tykästyin jengikirjoihin. S.E. Hintonin Me kolme ja jengi on klassikko. Toinen löytö oli Jess Mowryn Megacool, joka kertoi Thomasin kirjan tapaan mustista nuorista ja jengeistä.
Starr ei kuulu jengiin, vaan käy koulua valkoisten asuinalueella. Hänellä on sen takia kaksi persoonaa molempia todellisuuksia varten. Ystävän menetys poliisiväkivallan uhrina tuo kirjaan ajankohtaisen ja poliittisen sävyn. Ei voi kuin ihailla, miten mutkattomasti kirjailija selittää nuorten kertojaääniensä kautta jengiytymisen ja huumekaupan syyt ja sen, miksi kosto ei ole hyvä valinta kenenkään kannalta.
Päällimmäiseksi nousee Starrin rakastava perhe ja vuorovaikutuksen suoruus. Sekä suuttumusta että rakkautta ilmaistaan suoraan ja usein, eikä tunteita häpeillä. Lähimmäisiä ei jätetä pulaan. Aikuinen lukija tosin naurahtaa välillä kuivasti sille, miten täydelliseksi naiskirjailija on teinipoikaystävän kirjoittanut. Onko kukaan nuori tai vanhempikaan mies oikeasti noin kärsivällinen ja lähtee aina tuittuilevan naisensa perään selvittämään asiat perinpohjaisesti rakkauttaan vannoen?
En tiedä onko kyse nuoren päänsisäisestä unelmasta, todellisuudesta, jossa tunteet ilmaistaan rehellisesti ja asioilla on tapana lopulta järjestyä, vai ikuisessa kaamoksessa elävän kyynisen suomalaisen hämmästyksestä: minäkin haluan tuollaisen yhtä köyttä vetävän ja rakastavan gettoperheen!
LISÄÄ JUTTUJA:
