Kyllä isä osaa vieläkin – Nyt Tampereen Komediateatterissa
Kyllä isä osaa oli Pekka Lepikön käsikirjoittama tilannekomedia, jota esitettiin Yle TV2:ssa vuosina 1994–1995. Tammikuusta 2015 alkaen isä on osannut myös teatteriesityksessä Tampereen Komediateatterissa. Miten 30 minuutin jaksoista koostunut televisiosarja on onnistuttu tuomaan teatterilavalle 20 vuoden jälkeen?
Ensimmäisenä käsiohjelmaa lukiessa huomio kiinnittyy siihen tosiasiaan, että käsikirjoittajan lisäksi myös näyttelijäkaarti on alkuperäinen. Isän roolissa siis nähdään Tom Lindholm ja äitinä Tuija Ernamo. Lapset Jussi ja Jonna ovat Jarno ja Maiju Jokinen – ei sukua. Sukua sen sijaan ovat Maiju Jokinen ja Tuija Ernamo, jotka ovat äiti ja tytär. Tämä tieto luo hahmojen välisiin henkilökemioihin oman veikeän lisänsä, kun väkisinkin alkaa miettiä millaista näyttelijöiden välinen elämä oikeasti on ollut ja paljonko suhteet oikeassa elämässä vaikuttavat näyttelijäntyöhön.
Uutena hahmona joukkoon on tuotu Jonnan poikaystävä Jukka, jota esittää Jere Riihinen. Näyttelijävalinta paljastaa välittömästi sen, että mitään uusintaa suoraan 90-luvulta ei kannata odottaa. Kyse onkin enemmän siitä, mitä heille nykyään kuuluu. Käsikirjoittaja Lepikkö kertookin halunneensa mieluummin tehdä täysin uuden tarinan, kuin lämmitellä vanhaa sarjaa uudelleen. Panu Raipian ohjauksessa perhe joutuukin uusien ihmeellisten tilanteiden pyörteisiin.
Alkuperäinen näyttelijäkaarti tähditti Kyllä isä osaa -näytelmää. Äiti, Jonna ja isä aamukahvilla. Talon keittiö on näytelmän sydän.
Näytelmän keskiössä on perheen vanha talo Tampereen Nekalassa. Näytelmä alkaa Jonnan ja Jukan aloitellessa muuttoa. Muuttoon tulee kuitenkin mutkia, kun ilmenee, etteivät isä ja äiti vielä olleetkaan muuttaneet pois nuorison tieltä. Seuraa mielenkiintoinen soppa, kun sekä äiti että Jonna painostavat isää järjestämään toisensa pois tieltä. Jussi on tilanteesta hieman ulkopuolinen, eikä ole kunnolla edes selvillä kuka talossa asuu nykyään ja Jukan suhde appivanhempiin on vähintään omituinen, kun äiti yrittää uida liiveihin ja isä yrittää lahjoa nuoret pysymään pois tieltä. Henkilökemiat ovat siis yhtä toimivat, tai toimimattomat, kuin TV-sarjassa aikanaan.
Nostalgisia tuulahduksia näytelmään tuovat sarjasta tutut lentävät lauseet, kuten “Mä vaan juksasin” ja “Jussi (tai nyttemmin myös Jukka) ei tajuu” sekä tutut musiikkiteemat. Myös sarjasta tutut isän taksiajot ja niihin liittyvät jokseenkin omalaatuiset keskustelut on tuotu lavalle melko nerokkaasti laajakuvatelevision välityksellä.
Kun näytelmä pienen alkukankeuden jälkeen pääsee kunnolla vauhtiin, tuntuu samalta kuin tapaisi pitkän ajan jälkeen vanhan ystävän, jonka kanssa voi jatkaa siitä, mihin viimeksi on jäänyt. Näytelmässä viljellään sarjasta tuttua perheen sisäistä naljailua, joka loppua kohden lähtee hyvin vauhdikkaasti käsistä kuin keuliva mopo, kun vitsailun kohteena ovat niin isän kuolema kuin nuorison mahdollinen perheenlisäyskin.
Näytelmä onnistuu kuin onnistuukin siirtämään televisiosarjan hersyvän huumorin teatterilavalle ja 90-luvulla valloittanut perhe onnistuu vieläkin naurattamaan yleisöä ikään katsomatta. Näytelmää voi varauksetta suositella kaikille nostalgian nälkäisille ja tilannekomiikan ystäville.
Lisätietoja näytöksistä ja lipuista löytyy Komediateatterin sivuila
LISÄÄ JUTTUJA:
